Pasianssi

Google pasianssi

Perinteinen Pasianssi on helppo korttipeli. Tämä klassikko on yksi legendaarisimmista peleistä, joita voit pelata yksin. Tämä korttipeli onkin ollut suomalaisten suosiossa jo kymmenien vuosien ajan. Kenties tätä peliä voisi luonnehtia yhtä kovaksi klassikoksi kuin Matopeliä tai Tetristä.

Pelin tavoite on tunnetusti hyvin yksinkertainen. Kortit on tarkoitus saada jaoteltua neljään eri kasaan niiden maan mukaan (Hertta, pata, risti, ruutu). Pelaaminen aloitetaan laittamalla ensimmäisenä ässä kortti, jonka jälkeen tulee kortti 2, 3 ja niin edelleen. Kun pakka on kasattu kokonaiseksi on aika täyttää muut kolme pakkaa.

Pelin voi aloittaa siten, että pelaaja kasaa eteensä 7 erillistä pinoa. Aloita kasaaminen siten, että vasemmassa laidassa on 1 kortti. Tämän jälkeen laita seuraavaan pinoon kaksi korttia, kolmanteen kolme ja niin edelleen. Käytännössä homma toimii siten, että jokaisessa pakassa on aina yksi kortti enemmän, kuin edellisessä.

Sitten seuraa juuri sinun valintasi mukainen haaste. Kun kortit on aseteltu pinoihin jää sinulle käteesi pakka. Tästä pakasta voit valintasi mukaan kääntää esimerkiksi yhden, kaksi tai kolme korttia kerralla. Kolmella kortilla pelaaminen on vaikeinta, kun taas yhden kortin kääntäminen kerralla on helpointa.

Solitaire pasianssi

Kenties kaikista suosituin versio tästä pelistä on Solitaire pasianssi. Tämä peli on myös kulkenut nimellä Klondike Pasianssi.

Kuten Spider Pasianssi, myös Solitaire Pasianssi on saanut suosionsa siitä hetkestä, kun se lisättiin Windows käyttöjärjestelmän mukana tulleisiin peleihin. Vastaavan legendaarisen suosion tämän käyttöjärjestelmän peleistä sai myös Windows Pinball -peli.

Sider Pasianssi

Spider Pasianssi on Solitairen lisäksi parhaiten tunnettu versio pasianssista. Tämän pelin alkuperäinen nimi on tullut siitä, että kortit piti jaotella kahdeksan kortin kekoihin. Koska hämähäkeilläkin on kahdeksan jalkaa, on erittäin helppo arvata se, että mistä alkuperäinen nimi tälle pelille tuli.

Pelaa Spider Pasianssia netissä tai puhelimellasi erittäin helposti näiden vinkkien avulla. Jos sinulla ei ole juuri nyt saatavillasi sellaista tietokonetta, joka tukee Spider Pasianssia voit myös ladata sen puhelimeesi esimerkiksi Google Play Store:sta. Spider Pasianssi helppo onkin tämän pelin suosituin versio etenkin nuorten pelaajien keskuudessa, jotka eivät vielä ymmärrä pasianssa strategiaa.

Pyramidi pasianssi

Pyramidi Pasianssi peli on varmasti kaikista kolmesta tunnetusta pasianssista se harvinaisin versio. Tämä saattaa hyvinkin johtua juuri siitä, että uusien pelaajien voi olla vaikea ymmärtää tämän pelin kulkua.

Jos tätä peliä pelaa fyysisillä korteilla, tulee pelaajan asettaa kortit pyramidin muotoon. Tämä tapahtuu siten, että pyramidin huipulle asetetaan yksi kortti, seuraavalle kaksi korttia ja niin edelleen. Lopulta sinulle tulee jäämään 28 korttia, joiden avulla sinun tulisi pelata pyramidi pasianssi auki.

Ilmainen pasianssi

Sitten meidän pitääkin käydä vielä yksi tärkeä asia läpi. Tämä on se, että miten ilmainen pasianssi toimii netissä tai fyysisenä. Luonnollisesti paras tapa pelata pasianssia ilmaiseksi on oikeilla korteilla.
Niitä ei kuitenkaan aina ole saatavilla joten eri netin pelisivut toimivat loistavasti pasianssian pelaamista varten. Juuri nyt tarjolla on useita eri valintoja. Yksi vanhimmista paikoista joka tarjoaa pasianssia netissä ilman maksua on Älypää pasianssi -sivusto. Myös muita vastaavia sivustoja on paljon tarjolla. Sivustojen lisäksi voit myös ladata pasianssin puhelimeesi esimerkiksi Applen tai Googlen tarjoamista sovelluskaupoista.